Kuopion Seudun Hengityssäätiön historiikin toimittaminen ja taitto
Sain vuoden 2025 alussa yhteydenoton Kuopion Seudun Hengityssäätiön toimitusjohtajalta Soile Kosuselta. Hän oli löytänyt suositukseni historiikin tekijänä LinkedInistä. Alkuvaiheessa suunnitelmat olivat vielä auki, tullaanko säätiön historia julkaisemaan esimerkiksi videona vai perinteisempänä painettuna julkaisuna.
Kävimme Soilen kanssa läpi erilaisia toteutusvaihtoehtoja ja niiden hinnoittelua. Lopulta Hengityssäätiö päätyi perinteiseen painettuun historiikkiin. Historiikin suunnittelu käynnistyi kesällä, ja syksyllä 2025 olivat vuorossa aineiston kokoaminen sekä avainhenkilöiden haastattelut. Kävin läpi myös säätiön itse keräämää aineistoa ja poimin siitä historiikkiin haastatteluja täydentävää materiaalia.
Hauskojakin hetkiä koettiin matkan varrella, kun piti selvittää erääseen nimeen liittyvää mysteeriä. Siinä sai kaivaa parhaat salapoliisitaidot esiin, mutta onneksi haastateltavien muistin syövereistä löytyi lopulta oikea nimi. Loppu hyvin, kaikki hyvin!
Kevääseen 2026 mennessä toimitustyö oli edennyt jo niin pitkälle, että saatoimme edetä tarkastuskierroksiin ja taiton luonnosteluun. Teoksen ulkoasussa hyödynsin Hengityssäätiön värimaailmaa ja toin sivuille erilaisia elementtejä, kuten nostoja, laatikoita ja sitaatteja. Niiden avulla ilmeestä tuli elävämpi ja lukijalle syntyi myös syitä pysähtyä yksittäisten sivujen äärelle.
Kuvamaailman rakensin raikkaaseen hengitysilmaan liittyvän kuvituksen ympärille. Lisäksi kuvia löytyi säätiön arkistosta ja esimerkiksi nykyiset hallituksen jäsenet sekä haastatellut henkilöt kuvasin itse.
Taiton edetessä hain paikalliselta painotalo Tuoviselta myös malliversioita papereista ja kansikartongeista tutkailtaviksi. Lopulta päädyimme pehmeäkantiseen, liimasidottuun versioon, joka sopi 56-sivuiseen teokseen hyvin.
Eräältä haastateltavalta sain taitetun tekstin tarkastusvaiheessa mukavan palautteen teoksen ulkoasusta: ”Minulla ei ole mitään muutettavaksi ehdotettavaa. Kirja näyttää hyvin elävältä laatikoineen ja kuvineen. Historiateos voisi helposti valua pitkäksi tekstimassaksi, mutta tämä houkuttelee selaamaan ja lukemaan.”
Kuvatoimitus ja taitto saatiin valmiiksi huhtikuussa, jonka jälkeen teetimme painolla vielä vedostetun paperiversion historiikista. Siitä oli mukava katsoa yksityiskohdat läpi lopullista painotuotetta vastaavassa muodossa.
Toukokuun puolivälissä käsissämme oli uunituore historiikki – hyvissä ajoin ennen elokuulle suunniteltua 20-vuotisjuhlaa.
Valmis historiikki:
22.09.2026 Kaupunkitarinoiden toimittaminen
13.01.2025 Istekin historiikin toimittaminen
18.01.2024 Elämäkerran toimittaminen
26.10.2023 Historiikin ulkoasun suunnittelu ja taitto
11.10.2023 Lehtien ja kirjojen taitto
05.10.2023 Virtuaalihistoriikki
01.12.2020 Kuopio Tanssii ja Soi -historiikki
22.01.2019 Karjalaisperheen sukukirja
26.03.2015





